Hei hei heinäkuu!
Moikka,
Kesä alkaa olemaan lopuillaan. Tää näkyy siinä, kun ulos lähtiessä pitää ottaa takki mukaan ja meiän varasto vaan tyhjenee tyhjenemistään ... Me tehtiin viime viikolla viimeinen täydennystilaus kesämalliston suosituimpiin kokoihin. Niinhän se menee, että kaikki hyvä loppuu aikanaan. Tässä postauksessa käydään läpi kesämalliston suunnittelun eri osia ja kurkataan jo vähän syksyyn.
Kesän mallistoa alettiin suunnittelemaan helmikuussa, jolloin pakkaset hipoivat vielä -30 astetta. Suunnittelu alkoi siitä, kun päätettiin mitä elementtejä meillä on pakko olla kesän mallistossa. Ensimmäisenä mieleen tulivat koivut, sininen taivas ja ilta-aurinko. Me itsehän ei tiedetty vielä vuosi sitten kesällä, että saatettaisi perustaa yritys seuraavana vuonna, joten minkäänlaisia valokuvia meillä ei ollut. Kuvien suhteen me sitten turvauduttiin Rikun perheeseen, josta löytyy useampikin valokuvausta harrastava henkilö. Iso kiitos siis sinne - eihän meillä olis näitä paitoja ilman kuvia!
![]()
Malliston suunnittelussa piti huomioida muutama asia. Valokuvien piti olla tarpeeksi korkealaatuisia, ja niistä täytyi pystyä leikkaamaan kolmio. Kokonaisuuden piti olla harmoninen, mutta kuvien täytyi olla tarpeeksi näyttäviä yksinkin. Me sanottiin Keskisuomalaisen haastattelussa, että nää paidat on vähän niinku meidän lapsia. Ja vaikka se kuulostaa aika hölmölle, niin totta se vähän on; jokainen on ihan erilainen, mut silti rakastettava.
Itse luomisprosessi oli siis melko yksinkertainen: me päätettiin mitä halutaan ja alettiin käydä läpi kuvia. Kun löytyi jotain mikä voisi sopia, me alettiin sommitella siihen kolmiota. Me ei tässä vaiheessa oltu vielä koskettu Photoshopiin, joten aika paljon siinä oli opettelemista. Aluksi painittiin myös painotalojen materiaaliohjeiden kanssa (mikä ihmeen .ai-tiedosto tai mikä ihme on dpi?!) mutta yllättävän hyvin me niistä selvittiin!
JAMKin Photoshopin aloittelijakurssi antoi aika paljon, samoin Tarrapaidan ohjeistukset materiaaliohjeiden täyttämiseen. Kokonaisuudessaan kuvien päättämiseen, muokkaamiseen ja painokelpoiseksi saamiseen meni aiiika tosi monta tuntia. Periaatteessa helmikuusta kesäkuun ekaan viikkoon. Opittiin tossa matkalla kyllä niin paljon että huhhuh! Onneksi nähtiin keväällä vaivaa kaiken opetteluun, koska syksyn malliston suunnittelu on mennyt huomattavasti iisimmin ...
S16 eli syssy tuloo!
Elikkäs ... Heinäkuun alussa me saatiin visio, että minkälainen tän syksyn kokonaisuus olis. Sitä ruvettiin silloin jo luonnostelemaan ja hahmottelemaan. Aika pian me tajuttiin, että aikaa syyskuuhun on oikeastaan tosi rajallisesti! Viimeiset pari viikkoa ollaan tehty oikeastaan vaan paketteja ja luonnoksia Photarilla. Ja nyt me voidaankin kertoa, että printit on viimein valmiit! Mä haluaisin hirveesti jo kertoa mitä kaikkea meille on tulossa myyntiin, mut ollaan päätetty pitää vielä toistaseks suut supullaan. Sen verran voin vinkata, että sävyt muuttuu tummemmiks syksyn pimentyessä, luontoteemassa pysytään ja nyt saadaan jotain uutta päähän pantavaakin!
![]()
Syksyn mallistoa odotellessa on oiva aika tyhjennellä verkkokauppaa. Tuotteita ei tule lisää, joten jos just sun kokoa on yks kappale niin kannattaa klikata se ostoskoriin! Tällä tavalla saat vielä itselles pienen palan kesää talteen.
Nautitaanhan näistä kesäviikonlopuista ku vielä voidaan, eiks je! ????????
Terkuin,
Eeva ????