Viimeisenä tällä erää meidän blogissa saa puheenvuoron salibandyn pelaaja Joel Lahti. Joelin kanssa me ollaan tunnettu jo pidempään ja itseasiassa Riku on myös pelaillut salibandyä Joelin kanssa junnuna samassa joukkueessa. Joelista voidaan siis monen vuoden kaveruuden perusteella kertoa, että tätä parempaa äijää saa kyllä etsiä! Nyt päästetään ääneen todella esimerkillinen nuori mies ja myös unelmavävyksi kutsuttu Joel Lahti, ole hyvä!
Esittele lyhyesti itsesi
Nimi on Joel Lahti ja ikää on mittarissa 22 vuotta. Oon opiskellu Jyväskylän Ammattikorkeakoulussa liiketaloutta nyt 2 vuotta ja vielä olis ainakin puoltoista edessä. Luonteeltani oon varmaanki aika rento, positiivinen ja laiska.
Miten päädyit harrastamaan salibandyä?
Jos ihan ensimmäiset Leivonmäen sählykerhot lasketaan mukaan niin alotin sählyn varmaan noin 5 vuotiaana. Ensimmäiset todelliset salibandyharjoitukseni oli kuitenkin Joutsan Flanelssin järjestämät, kun oli 9 vuotta vanha. Flanelssiin perustettii 1993 syntyneiden joukkue johon minäkin pääsin mukaan. Siinä joukkueessa oli kiva pelata ja vielä kun menestyimmekin melko hyvin, jäin koukkuun salibandyyn. Pelasin Flanelssissa yhteensä 7 vuotta ennen kuin siirryin Jyväskylän Happeeseen. Happeessa pelasin ensin A –nuorissa 4 vuotta ja nyt on toinen täysi kauteni edustusjoukkueessa.
Missä ja millä tasolla pelaat, mitä olet saavuttanut?
Pelaan tosiaan miesten salibandyliigaa Happeessa. A –nuorissa voitettiin ensimmäisellä kaudellani SM –pronssia ja edustusjoukkueessa olin mukana voittamassa Salibandyliigan pronssia kaudella 2015-2016.
Mitkä ovat tavoitteet tulevaisuudessa?
Tavoitteita on vaan yks ja se on voittaa Salibandyliigan mestaruus Happeessa.
Kuinka paljon salibandy vie aikaa?
Kyllähän se aika paljon aikaa vie, varsinkin kun ottaa huomioon että harvat pystyy salibandya pelaamalla itsensä elättämään. Kauden aikana on harjoituksia 4-5 iltana viikossa ja siihen vielä pelit päälle. Tämän kun yhdistää opiskeluun tai työssä käymiseen niin vapaa-aika jää melko vähiin.
Mikä salibandyssä on vaikeinta ja mikä parasta?
Vaikeinta on varmaan kaikkien nopeiden tilanteiden hahmottaminen ja niissä oikeiden ratkaisujen tekeminen, varsinkin jos itsellä on pallo hallussa. Parasta on ehdottomasti joukkuekaverit, hyvä joukkuehenki, hienot suoritukset sekä voittaminen.
Tuntuuko salibandy ikinä työltä?
Kyllä se välillä tuntuu, mutta todella mukavalta semmoiselta. Varsinkin pudotuspelit on välillä fyysisesti raskaita, kun kahden viikon sisään saattaa olla 7 peliä, mutta ne ovat taas henkisesti kaikkein parasta aikaa, kun pääsee taistelemaan mestaruudesta oikein tosissaan.
Voisiko se olla sulle tulevaisuudessa työ?
Toivottavasti! Tällä hetkellä, mikäli haluaisi kutsua salibandya työkseen, tulisi todennäköisesti pelata joko Sveitsin tai Ruotsin liigoissa. Salibandy on kuitenkin kehittynyt valtavasti viimeisten vuosien aikana ja Suomessakin alkaa olla pelaajia jotka elättävät itsensä salibandya pelaamalla. Joten toivottavasti minustakin joskus tulisi salibandyammattilainen.
Jos kaverille pitäisi kertoa että miksi kannattaisi valita RIVA, niin miksi RIVA?
Ehdottomasti vaatteiden pehmeyden, laadun ja hyvän näön takia!
Muutama nopee
Mitkä täytteet pizzaan?
Pekoni, paprika, sipuli ja mozzarella.
Jos saisit valita minkä supervoiman vaan, minkä valitsisit?
Lentäminen tottakai
Mitä vaatekappaleita/asusteita löytyy eniten vaatekeepista?
T-paitoja tai lippiksiä
Salainen pahe?
En Coca–Colaa hirveesti salaile, mutta juon sitä kyl liikaa ja pahe se ainakin on.
Kerro vitsi.
Mitä eroa on mustilla ja vihreillä oliiveilla?
-Musti on koira
ISO käsi Joelille!
Meidän esittelyt jää nyt määrittämättömälle tauolle, mutta tulemme tekemään näitä jatkossakin!
PS. Jos susta tuntuu että sä tai sun kaverisi voisi myös olla just sopiva RIVA tyyppi, niin laita meille viestiä!