Me kaikki mahdutaan tänne
Moikka!
Tänään me kirjoitetaan ilmastonsuojelusta ja siitä, mitä luonto meille merkitsee. Meille luonto on aika olennainen osa ihan jokapäiväistä arkea, joten oli ilo huomata, että se kiinnosti myös teitä meidän seuraajia ja saatiin tehdä sitä tukeva paita!
Me ajateltiin molemmat nuorempina, että heti kun ikää tulee tarpeeksi niin suunta on kohti stadia, tuota kaupunkilaisuuden mekkaa. Paikasta toiseen siirryttäisiin autojen sijaan sporilla ja busseja kutsuttaisi dösiksi. Kaupunginosissa olisi omat ostoskeskukset ja lentokentälle ei olisi kolmen tunnin ajomatkaa.
Noh, nyt me sitten ollaan (melkein) aikuisia. Ja vaikka Helsingissä on kiva käydä, kumpikaan ei enää halaja sinne sen kummemmin. Keski-Suomessa on se hyvää, että metsää löytyy vaikka muille jakaa. Me ollaan nykyään jopa melko luonnonläheisiä, vaikka teininä metsässä samoilu oli enemminkin painajainen kuin rentouttava tapa viettää aikaa. Varsinkin kun porukkaan tuli tuo karvainen neliveto, on Jyväskylän luontopolut tullut koluttua läpi pariinkin otteeseen.
Niin mikä siinä luonnossa sitten kiehtoo? Hiljaisuus, rauha, eri vuodenaikojen kukoistus ja jonkinlainen yhteys luontoon. Varsinkin näin syksyllä on tullut ihailtua ruskaa moneenkin otteeseen. Kun on matkassa yksin Sepon kanssa, ainoat äänet ovat usein Sepon tassujen töminä, tuhina ja oma hengitys. Se on aika siistiä. Pari kuukautta sitten oltiin katsomassa auringonlaskua Kanavuoren luontopolulla; maisemat olivat todella huikeat. Auringon laskiessa tuli sellainen fiilis, että maailma on valmis juuri tällaisena. Ehkä se juuri luonnossa kiehtoo. Se ei yritä mitään ja on silti täydellinen.
Ilmastonsuojelu kulkee käsi kädessä luonnossa viihtymisen kanssa. Isoin uhka luonnon monimuotoisuuden säilyttämiselle on ilmastonmuutos. Kaikki eläinlajit eivät tule toimeen muuttuvissa olosuhteissa. Myöskään kaikki kasvilajit eivät pärjää lämpötilamuutoksissa. Ihmiset pystyvät huolehtimaan paremmin itsestään ja sopeutumaan muutoksiin, mutta luonto ei.
Ilmastonmuutosta ruokkii monta asiaa, joista suuri osa on ihmisen aiheuttamia. Me voidaan onneksi tehdä monia meille pieniä, mutta luonnolle isoja asioita. Voit esimerkiksi pyrkiä kulkemaan pitkiä matkoja enemmän julkisilla, kuin omalla autolla. Myös pyöräily paikasta toiseen on melko nopeaa, terveellistä ja luonnolle hyväksi.
Me ei kuitenkaan haluta alkaa paasaamaan ja pelottelemaan siitä, että mitä kaikkien pitäisi tehdä ja mitä kaikkea pahaa tulee tapahtumaan ilmastonmuutoksen myötä. Tätä tapahtuu mielestämme jo tarpeeksi median puolesta. Näkökulma, jota me halutaan tuoda esille ja levittää on se, että luonto on korvaamattoman kaunis ja me ei olla ainoita ketkä täällä asuu. Ihmisten lisäksi täällä maapallolla asustelee myös paljon eläimiä ja olioita, jotka ovat vahvasti meidän ihmisten armoilla. Puhumattakaan kaikesta luonnon tarjoamasta kauneudesta. Me kaikki mahdutaan tänne, kunhan vähän kiinnitetään huomiota omiin valintoihin.
Kaikki kuitenkin tietää monia asioita, jotka voisi tehdä paremmin jokapäiväisessä elämässä. Me toivotaan, että tämä kirjoitus ja kuvat muistutti teitä luonnon tärkeydestä ja saisi tekemään huomenna vaikkapa yhden paremman valinnan. Meidän mielestä asioita on parempi tarkastella positiiviselta kannalta, sillä eihän se kukkokaan käskemällä laula.
Nautitaan siis tästä kaikesta kauneudesta ja arvostetaan sitä, mitä me saadaan joka päivä ihastella. <3
-Eeva & Riku


