Moikka!
Tänään aloitamme uuden sarjan blogissamme, jossa esittelemme meidän "RIVA-kasvoja". RIVA-kasvot on tyyppejä, jotka inspiroi muita. Me halutaan itsekin näyttää muille, et oikeestaan mikä vaan on mahdollista jos on itse siihen valmis. Luin yks päivä tähän hyvin liittyvän sitaatin: ainoa asia mikä erottaa tavoitteet ja unelmat, on että tavoitteilla on suunnitelma. Eli ei muuta kuin näistä inspiroitumaan ja omaa juttua tekemään!
Ensimmäisenä me esitellään Julius, joka opiskelee restonomiksi JAMKissa. Me on tutustuttu Juliukseen RIVAn kautta ja lopulta päädyttiin kysymään että saataisko tehdä jäbästä juttua meidän blogiin. Über-eksroverttina ihmisenä tää oli Juliukselle ihan okei, joten asiaan!
Esittele lyhyesti itsesi:
Olen Julius Korkea-aho, 23 vuotta, restonomiopiskelija JAMK, ekstrovertti härvääjä ja kaikennäköisten vauhtilajien ystävä.
Miten päädyit harrastamaan alamäkiluistelua?
Kuulin huhua, että maailman isoin nimi extremeurheilussa, eli Red Bull järjestää Laajiksen kanssa alamäkiluistelun MM-osakilpailun Red Bull Crashed Icen Jyväskylässä, joten extremelajeista innostuneena ja kokeneena laskettelijana juoksin muitta mutkitta tutkailemaan kisoja. Kisojen jälkeen aloin miettimään, että "eihän tuo niin vaikeaa voi olla?" ja ennakkoluulottomasti lähdin kokeilemaan Laajiksen kilparataa. Itselläni oli kokemusta jo valmiiksi suksilla laskettelusta ja downhill-maastopyöräilystä, ja jotain samaa viehätystä lajista löytyi. Muiden luistelijoiden varoitukset lajista kävivät toteen ja jäin koukkuun siltä seisomalta! Huomattuani, että laji sujuu ilman suurempia ongelmia (lue: kaatumisia), tapasin rinteessä tulevan joukkuekaverini Joonan, joka yllytti kyselemällä joka kerta kun näimme, että "koskas kisoihin?" Jyväskylän yliopiston Riemun joukkueessa oli sopivan matala kynnys lajin aloittamiselle ja se yhdistettynä lajin viehätysvoimaan, oli joukkueeseen liittyminen lähes itsestäänselvyys. Ja kyllä, se on just niin siistiä kuin miltä se näyttää ulospäin! :)
Mitkä ovat tavoitteet tulevaisuudessa?
Tavoitteeni on pärjätä SM-tasolla muiden vauhdissa mukana, loukkaantumatta. Myös oikeanlaisten treenausmetodien löytäminen, jolla kehittyisi nimenomaan paremmaksi alamäkiluistelijaksi on koko ajan työn alla. Valehtelisin jos väittäisin ettei ajatus Crashed Iceen pääsystä kutkuttaisi, never say never! ;)
Kuinka paljon harrastuksesi vie aikaa?
Harrastus vie melko paljon aikaa myös kisakauden ulkopuolella. Kun kisakausi painottuu joulu-maaliskuulle, se jättää "perus puurtamiselle" aikaa n. 9 kuukautta vuodesta. Olen ottanut lajin huipuilta opikseni oikeaoppisen valmistautumisen tärkeyden, mitä paremman "pohjatyön" on tehnyt offseasonilla, sen itsevarmempi olo on itse radalla!
Talvella treenataan ihan koko rahan edestä, normaalisti 3-5 tuntia kerrallaan. Lasketaan rataa ja hiotaan laskuasentoa ja tekniikkaa. Kesällä yritetään päästä mahdollisimman lähelle alamäkiluistelufiilistä, yleensä rullaluistelemalla skeittiparkeissa tai pumptrackeilla. Kisakauden ulkopuolella myös keskitytään enemmän voimatreeniin, eli salilla "siirrellään mannerlaattoja" :P
Mikä siinä on vaikeinta?
Vaikeinta ja samalla tärkeintä on oikeiden harjoittelukuvioiden keksiminen, lajin ensimmäiset kisat pidettiin vuonna 2001, joten laji on nuori, eikä ole yhtä oikeaa tapaa treenata. Kokeilemalla oppii! Oman twistinsä tuo lajiin myös, kun kilpailijoita on yhtäaikaa 4 radalla, rata tuntuu todella ahtaalta kun kaikki neljä ovat sumpussa samassa mutkassa!
Mikä siinä on parasta?
Parasta on ehdottomasti se adrenaliini/endorfiiniryöppy, jonka saa kun viilettää jyrkkää jääränniä alas hyppyreistä ja mutkista! Maalissa voi aina huokaista, että olipa reissu ja innostua jo valmiiksi seuraavasta laskusta :) Myös ilmapiiri laskijoiden kesken on omanlaisensa, "verivihollisia radalla, mutta maaliintulon jälkeen parhaita ystäviä" on aika kuvaava ilmaisu :)
Jos kaverille pitäisi kertoa että miksi kannattaisi valita RIVA, niin miksi RIVA?
Kukapa ei haluaisi oikeasti tyylikkäitä vaatteita ja samalla tehdä hyvää? Käytin itsekin vartin hipelöidessäni muovipulloista tehtyä paitaa ja mietin "Mutta miten? Se on niin pehmeä!" Materiaaleista on saatu kestäviä niin ekologisesti kuin myös fyysisesti! Laatua ei myöskään turhaan kehuta hyväksi, vaatteet ovat pysyneet treenaamisen vauhdissa ilman, että kutistuisivat tai vaihtaisivat väriä pesuissa. Ja tietty, suomalainen on aina suomalainen :)
Muutama nopea:
Mitkä täytteet pizzaan?
-Kinkku, aurajuusto ja ANANAS, koska se KUULUU pizzaan!
Jos saisit valita minkä supervoiman vaan, minkä valitsisit?
-Olen aina haaveillut olevani Spiderman, joten varmaankin seinillä/katossa kiipeily? :D
Mitä vaatekappaleita/asusteita löytyy eniten vaatekeepista?
-T-paitoja... Käsittämättömät määrät t-paitoja!
Salainen pahe?
- En tiedä kuinka salainen tämä on, mutta maustamaton muromysli, paketti voi mennä päivässä!
Kerro vitsi.
- Blondilta kysyttiin Helsingissä, kumpi on kauempana, Tampere vai Kuu, johon blondi vastasi: "Hei haloo, näkyykö Tampere muka tänne asti!"
Isot kiitokset vielä Juliukselle!