Morjesta!
Kuten otsikko kertoo, nyt olisi aika paljon kaikkea uutta luvassa! Luvassa on sen verran mielenkiintoisia uutisia, että mennään suoraan asiaan ilman sen suurempia jaaritteluita!
Uusi toimisto?
Kuten tässä viime päivinä on joku saattanut Facebookissa huomata, niin me ollaan muuttamassa uuteen asuntoon ja siinä samalla myös meidän tomisto muuttaa. Tähän asti ollaan pyöritetty yritystä käytännössä pienen kaksion olohuoneessa, keittiössä, makkarissa ja vähän siellä sun täällä missä mahtuu. Meidän uusi asunto on iso kolmio, josta yksi huone on pyhitetty kokonaan yrityksen toiminnalle. Sinne mahtuu nyt pari työpöytää, ompelukone, tietokone, toimistosälät ja tietysti tärkeimpänä varasto. Uusi osoite on Aatoksenkatu 6 a 1, joten meidän noutopiste siirtyy nyt myös lähemmäksi Jyväskylän keskustaa. Näistä järjestelyistä tullaan kertomaan vielä tarkemmin tällä viikolla kun muutto tapahtuu.
Uusi työntekijä?
Seppo tuli meille töihin syksyllä ja nyt olisi aika hankkia seuraava työntekijä! Pakko kuitenkin paljastaa, että ei puhuta vielä täysipäiväisestä työntekijästä, vaan kyse on harjoittelijasta. Meillä on tarkoituksena tässä kevään aikana hakea meille harjoittelijaa yritykseemme. Saimme ajatuksen miettiessämme omaa harjoittelua ja sitä, että mitä harjoittelussa olisi hyödyllistä ja siistiä päästä tekemään. Me päästiin oman harjoittelun aikana omassa yrityksessä tekemään kaikkea mitä haluttiin ja näkemään koko yrityksen toimintaa. Opittiin sen aikana todella paljon ja nyt halutaan tarjota tätä mahdollisuutta myös muille! Tästäkin tulee lisätietoa lähiaikoina...
Uusia yhteistöitä?
Me ollaan jo jonkun verran keritty tehdä yhteistyötä eri yritysten, seurojen ja ihmisten kanssa. Nyt tarkoituksena on laittaa isompaa vaihdetta silmään ja alkaa tekemään erilaisia yhteistöitä ihan tosissaan isommissa määrin. Aloitamme meidän opiskeluihin liittyvän projektin, jonka tavoitteena on hankkia uusia yhteistyökumppaneita. Meidän tavoitteena on löytää positiivisia ja hyvässä hengessä toimivia seuroja, yrityksiä, ihmisiä ja ihan kaikkea missä on vaan hyvä meininki! Jos sulle tulee mieleen, että voitais tehdä sun tai sun kaverin tai sun seuran tai sun porukan kanssa jonkinlaista yhteistyötä, niin laita ihmeessä viestiä tulemaan vaikka heti! Tämäkin suhteen tullaan tiedottelemaan lähiaikoina lisää.
![]()
Uusi myymälöitä?
Meidän tuotteita on kyselty muutamiin eri myymälöihin eri puolelle Suomea ja nyt tilanne näyttää siltä, että meillä riittää resurssit vastata tähän huutoon. Kevään aikana meidän tuotteita voit siis todennäköisesti löytyy myös muualta kuin meidän omasta verkkokaupasta tai pop-up myymälästä. Pidä siis silmät auki, mahdollisista myymälöistä tullaan infoomaan tarkemmin niiden varmistuttua.
Uusi mallisto?
Kevät tekee tuloaan, niin tekee myös meidän uusi mallisto! Uusia vaatteita ja printtejä on jo suunniteltu ja piirrelty, kokonaiskuva alkaa jo hiljalleen valmistumaan. Voidaan jo nyt luvata että aika pirun siistiä kamaa on taas tulossa vaikka itse sanotaankin! ;)
Jos sulle tuli ideoita tai kysyttävää, niin pistä ihmeessä viestiä vaikka Facebookissa tai sähköpostin kautta. Tässä tämän päivän uutiset, mukavaa illanjatkoa!
Ps. Muistakaan että tänään vielä koodilla "muuttomyynti" saat verkkokaupan tilauksesta -25%! Ja Instagramissa on vielä pari päivää kisa meneillään, mistä voit voittaa meidän hupparin, pipon ja jumppakassin!!
Terkuin,
Riku & Eeva