VAATTEEN TARINA:
KUIDUSTA VAATEKAAPPIIN

VALMISTAMINEN
PORTUGALISSA

Kaikki vaatteemme on valmistettu Portugalissa. Valmistamme vain paikoissa, joiden eettisyydestä voimme olle varmoja. Meille on ensisijaisen tärkeää, että tuotteidemme ompelijat, neuloksien valmistajat ja suunnittelijat ovat oikein palkattuja, viettävät säännöllisesti lomia ja saavat mahdollisista ylitöistä kunnon korvauksen. Valmistamalla Euroopassa pienennämme myös hiilijalanjälkeä vaatteiden matkojen ollessa pieniä. Hyödynnämme valmistusproseisseissa mahdollisuuksien mukaan uusiutuvaa energiaa esimerkiksi tehtaiden aurinkopaneelien avulla.

HINTARAKENNE

Me haluamme, että vastuullinen muoti kuuluu kaikille. Siksi myymme tuotteitamme pääasiassa vain oman verkkokaupan kautta, jotta teidän tarvitsee maksaa vain itse tuotteesta, eikä mistään ylimääräisestä. Näin pystymme tarjoamaan teille todella laadukkaita tuotteita hyvällä hinta-laatusuhteella. Tässä on meidän avoin hintarakenne:

VALMISTAMME SEN VERRAN,
MITÄ TARVITSEE

Pyrimme tekemään vain sen verran tuotteita, mille on tarve. Vältämme vaatteiden ylituottamista ja varastossa seisottamista. Siksi tuotteet saattavat joskus tilapäisesti loppua. Pitämällä varaston maltillisena saamme varmistettua sen, ettemme tee yhtään ylimääräisiä tuotteita, eikä meillä ole tarvetta myydä varastoamme alennuksella.

ASIAKKAAN KOMMENTTI